perjantai 19. lokakuuta 2012

Ulkoilutuokio

Ensilumi suli pois ja koska  kuitenkin oli  muutama lämpöaste niin päästin kanaset ulkoilemaan.
Voi sitä ilonpyrähdysten määrää !Nuorikot aivan lentelivät innoissaan.Varttuneemmat kuopsuttelivat maata ja kukot vartioivat laumaansa päästäen heti varoitusäänensä havaitessaan jotain epäilyttävää.
Mielellään ne  sisällekkin tulivat .Uudet nuorikot,jotka eivät ole  täällä vielä ulkoilleet tulivat lauman ja herkkupalojen perässä lämmittelemään varpaita.



torstai 18. lokakuuta 2012

Ensilumi!!

Tämän päivän mietoksiani  ovat ; talven saapumisen haikeus.Kuvasin lähiympäristöä ja näin paljon kaikkea kaunista siellä.Puut saivat lumensa,liekkö tuo pysyvää? Kemijoki näytti niin kylmältä,että eipä sinne paljon laineet minua kutsuneet.Naapurin vanha talo seisoi arvokkaasti paikoillaan,ihailen monesti sen vanhoja hirsiä,ja mietin siellä vietettyä elämää.Tosin siellä ei enää puhelinlangat laula, ja liiterikin on aivan kallellaan..Mutta kun ajattelee sen ajan työmäärää,niin ei voi kuin ihailla ja arvostaa noita ihmisiä.
Ensilumi kuuroitti kauniisti maan.Heti oli paljon valoisampaa täällä ,missä katulamput eivät pilaa  kaamosaikaa

Kemijokimaisema näytti suorastaan hyiseltä.Hrr..
Vene sai talviturkin ja odottelee taustalla näkyvän Kemijoen sulamista;kohta tavataan taas!

"Repen" lammikko alkaa viettämään talvea ilmiselvästi 
Sammaloitunut aita sai talviturkin ja odottaa ensikesän vesilintuja
Kaunis vanha talo naapurissa
Naapurin kauniit ikkunat

Olethan minun kivijalkani ?
Puhelinlangat eivät laula..
Naapurin linttaliiteri.Kaatuukohan se ennen minua??







Kettu pahilainen..eipä ihme että Pippuri on haukkunut..sinä kiertelet taas tiluksiani!!


lauantai 6. lokakuuta 2012

Viirutipuja kuoriutui

Näiden munien "laskettu aika" alkoi jo olla viimeisillään. En ollut enää käännellyt niitä pariin päivään.Luukusta vain katselin lämpötiloja sekä kosteutta.Munista ei kuulunut mitään ääniä.Olin jo hieman haikein mielin,että  noinko vaan nuo kaikki epäonnistuu.
Meilleppä tuli sitten lähtö yöreissuun Rovaniemelle,jonne pörhälismme eläinten iltaruokinnan jälkeen.Seuraavana päivänä kotiin tultuamme yllätyin suuresti kun ,koneesta kuului iloista sirkutusta! Poiskaslaatikkokin oli jäänyt tuomatta navetasta tänne sisälle,en ollut siis valmistautunut ollenkaan..
Poikasia  suorastaan vilisi ja ne olivat jo kaikki ihan pörheitä ja kuivia.Kaikki näyttävät elinvoimaisilta ja virkeiltä.
Nyt ne jo nokkivat ruokaa ja vettä hyvää vauhtia.Loput kuoriutumattomat jätän vielä koneeseen ainakin yöksi.Katsotaan ja odotellaan hieman aikaa tuleeko niistä ketään maailmaan.



Pippurin piti taas ihan vängällä päästä katsomaan tipuja.Jos siihen voisi ihan 100% luottaa ,tipuset voisivat olla sen turkin lämmössä -mutta Pippurinkin suonessa saattaa virrata sutta tai kettua,joten tällä vahdilla on kumminkin paras olla vahti !



12.10.12 Viirutiput kasvavat niin vauhdilla! Nyt näkyy jo orastavia sulan alkuja.Ne hyppelevät jo niin korkealle,että on syytä laittaa korennetut laidat kasvatuslaatikkoon.Ruokakipot tyhjenevät vauhdilla ja vesiastiassa on aina muhia kellumassa ... Hetki vielä ja pääsette isojen viirujen seuraan..

Tässäpä  ollaan  lämpölampun alla supussa koko sakki.Lämpötila on hieman alhaisempi kuin sisällä asuinhuoneistossa,joten ruokaa pitää olla tarjolla koko ajan.Sulat ovat melkein täydelliset  ja kukot eroittuu jo joukosta !

Pikkuviirut pääsivät muuttamaan Viirulaan omaan osastoon. 

Kalkkunanmunat saapuivat

Noudin postista intoa puhkuen uuden siitosmunalähetyksen.Pari päivää ne matkustivat eteläisestä Suomesta tänne meidän perukoille.Postitus ei ole paras tapa kuljetuksen ja voimakkaan liikkeen takia siitosmunille.Mutta kun muutakaan keinoa saada kaukaa munia tänne ei ole.Toivotaan että nämä ovat hedelmöittyneitä ja eivätkä tykänneet huonoa kuljetuksesta.Ainakin ne olivat taas hyvin pakatut .Laitoin ne koneeseen hautumaan.Nyt sitten jännitellään seuraavat 28 vrk!

Sieltä niitä kalkkunanmunia paljastui purun seasta

Hienoja munia

Sielläpä ne nyt köllöttelevät
Tämä on nyt uusi automaattikone jolla luulisin onnistuvan jopa kanin munat !!